maanantai 19. elokuuta 2013

Kesäistä vuodenaika -askartelua

18.7:

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Maissivelli, vaalea leipä, hedelmä, maito.
- Lounas:   Tämänkin päivän ruoka on jäänyt ylös kirjaamatta...
- Välipala: Vatturahka, ruisleipä, maito.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Tänään mietittiin kesään liittyviä asioita: mistä kesän tunnistaa ja miltä luonto silloin näyttää.

Jokainen askarteli vuorollaan vuodenaika -sarjaamme kesäisen puun. Kartongin leikkausta ja liimausta sekä vihreän silkkipaperin rypyttämistä lehdiksi. Lisään kuvat valmiista teoksista myöhemmin.

Ennen askartelua luin vielä kirjasta Puu ja vuodenajat kesästä. Tuo kirja on valtavan iso ja sen saa laitettu pystyyn, jolloin näyttää kuin kirjassa oleva jättimäinen puu kasvaisi pöydällä. :)

Omenat kypsyvät omenapuissa,
mehukkaat hedelmät maistuvat suissa.
Jo aamulla eläimet lähtevät pesästä,
oikastensa kanssa nauttivat kesästä.
Aurinko pitkän päivän lämmittää,
voi kuinka ihana on kesäsää!
Muut leikkivät sen aikaa, että tuli oma vuoro tulla askartelemaan.


Ulkoilu:

Tytöt halusivat kukkia keräämään, niinpä lähdettiin, mutta päädyttiinkin keräämään koriin etupäässä vattuja, kun löydettiin niitä niin paljon. Ne menivätkin sitten suoraan välipalan tekoon.

Unisatu:

Luimme kahdesta kirjasta pätkät kesään liittyen: Nalle Puh -Vuodenaikoja sekä Nalle Puh -Vaihtuvat vuodenajat.

Unille:

-

Iltapäivä ja ulkoilu: 
Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa.

1 kommentti:

  1. Why should i go for a mobile casino (no paypal)
    As for mobile casinos, mobile 의정부 출장샵 casinos 구리 출장안마 are 안산 출장마사지 the 영천 출장샵 best way to keep players at the tables. They are more like a gaming platform where you can enjoy 김천 출장안마

    VastaaPoista